Tämä on autiomaa

Äärettömyyksiin köyhää, vaikka meillä olisi miljoona

Pelkkää kuivaa hiekkaa, vaikka kuinka kaivaisin,

ei mitään löydy, joka pitäisi elossa

Ajattelin, erehdyin ja luulin, että aavikolle voi perustaa puutarhan,

jos vaan jaksaa kastella

Huoli on levoton lokki taivaalla harmaiden pilvien alla

Kaikki on hyvin, kaikki on hyvin taon itselleni

Kunpa olisi jo ilta

ja olisit tullut jo illalla kotiin

Veren kaltaista on sen maku

Katkeran savun lämmössä ovat menetetyt ystävät

Kuka muistaa heitä

kun ihminen pyrkii suuruuteen

 

Minkä kiven alle kävisin

kun olen laskenut kaikki puut

ja käännyn ylösalaisin

 

Jos sittenkin kohoaisin latvuksiin

Sahalaitainen maailma

tahdon ulos, tarvitsen avaruuspuvun

Heimoni merkki

lepattaa taivaanrannassa

Niin paljon kuivaa puuta

kasaavat jotkut

tummaan maahan

Ostavat ahnaasti

tunnetta laupeudesta

Rakentavat hartaina

kuumaa sadetta

Minä olen taivaanrannan keltaisessa silmässä

kahden painon välissä

Ommel ompeleelta,

päivä päivältä,

kohta valmistuu kutsu

Ja tuhat sukupolvea

kääntyy katsomaan

kun taivaalle palavan maan

heitän heimoni merkin

Kadun säännöt

yksi ja kaksi

mutta minä en ole

kolme, neljä

ihminen

sade, pimeys ja valo

vieressä toisen talo

leijuu kaiken yllä

ihmisen lemu

ihminen ei kuulu tänne

peittämään, pilkkomaan

mutta minä en kaipaa

terästä, maskia, tulta

ja unessa

kiidän latvusten yllä